Lienet samaa mieltä siitä, että tarvitaan hyvinvoiva koutsi opastamaan toisia muutoksen ja hyvinvoinnin tiellä? Olen viime aikoina lukenut useammankin liikuntayrittäjän juttuja siitä, kuinka itsellä vaan voimat loppuu – joko fyysiset tai henkiset tai sitten molemmat peräkanaa. Että sehän ei siis ole vain sun asiakkaiden ongelma ensinkään, vaan myös kollegoiden.

Toivottavasti ei sentään sinun.

Olen itse käynyt läpi yhden diagnosoidun masennuksen ja kymmeniä miedompia jotka vois ehkä luokitella johonkin syysblues-kategoriaan. Tiedän siis mitä on taas kohta edessä…

Se sellainen oikea jota hoidettiin hiukan lääkkeillä, riittävällä keskustelulla ja runsaalla välittämisellä on lopulta ollut yksi parhaista asioista joita mun elämässä on tapahtunut – jonka tietysti havaitsi vasta jälkikäteen. Sen kestäessä tilanteessa ei ollut mitään kivaa.

Miksi lääkkeitä kului vaan hiukan? No koska en tykännyt siitä mitä niistä seurasi – ne vievät terän murheilta, mutta myös kärjen riemuilta.

Suurin opetus siitä kesästä oli se, että ei ole isoja iloja ilman suuria suruja. Jos toinen ääripää leikataan pois, toinenkin laimenee kun perspektiivi muuttuu.

Tämä ois hyvä muistaa ihmisten kanssa toimiessa – että meillä on kaikilla vähän erilainen tunneskaala ja mittaristo. Siinä missä yhdelle kynnen poikkimeno voi tuntua vähintäänkin pieneltä katastrofilta, toinen käy hautaamassa jälleen yhtä sisarustaan etkä näe häntä edes itkeä tirauttamassa. Edellinen esiintyy siis myös julkisesti riehakkaana ja riemastuneena pienemmistäkin aiheista, jälkimmäinen harvemmin edes nauraa ääneen.

Kummassakaan ei sinänsä ole varsinaista vikaa, he vain ovat eri tavalla kalibroituja.

Pakko laittaa tämä lainaus tänne:

Opi toisten virheistä [ja kokemuksista]. Et elä niin kauaa, että ehtisit tehdä ne kaikki itse. – Eleanor Roosevelt –

(Lisäsin tonne kokemukset. Anteeksi Eleanor.)

Mutta takaisin asiaan: huomasin myös kuinka iso apu on siitä, että tunnistaa asiat joista olla kiitollinen – varsinkin niinä aikoina kun KAIKKI tuntuu menevän päin… noh, tiedät kyllä mitä.

Tänään 21.9.2017 on “maailman kiitollisuuspäivä”

En ole selvillä kenen keksintö se on, mutta mielestäni se kuuluu vähän samaan sarjaan älä laihduta -päivän kanssa, josta Jonna kirjoitti täällä. Voisi hyvin olla joka päivä tämä, ja itse asiassa viime vuosina “kiitollisuusharjoituksista” onkin tullut varsinainen trendi.

Harmi vaan, että trendaaminen tuppaa tarkoittamaan sitä, että ihmiset kokeilevat päivittäisen kiitollisuuden noudattamista – kuten kaikkea muutakin bailatinosta parveketomaattien kasvatukseen ja pussikeitoista nilkkapainoihin. Ja kun homma ei kaikilla lähde samalla tavalla lentoon, se pahimmassa tapauksessa tuottaa lisää epäonnistumisen tunnetta – eli toimii täsmälleen päinvastoin kuin oli tarkoitus.

Tai sitten olo saattaa tuntua ihan vaan tosi teennäiseltä, että “mitä tässä nyt sit pitäis luetella, terveys ja koti ja lapset, niinkö?

Kuuntelin viime viikolla podcastaaja Steph Crowderin nerokkaita ohjeita miten tilanteen voi korjata:

Sen sijaan, että yrität väkisin listata asioita joista kuuluu olla kiitollinen, mieti miltä tahtoisit susta tuntuvan.

Kaipaatko onnellisuuden tai rauhallisuuden tunnetta, iloa, lohtua, toiveikkuutta, haluatko tuntea itsesi kyvykkääksi tai arvostetuksi ja niin edelleen.

Seuraavaksi kysy itseltäsi, mitä sun elämässä on jo sellaista joka saa sut tuntemaan niin.

NE on juuri niitä asioita joista sulla on aihetta kiitollisuuteen. Ei vain tänään vaan joka päivä.

Mitä löytyi? Kommenttikenttä on vapaa!

Muutosvalmentajan tärkein homma on tehdä itsestään tarpeeton. On muuten helpommin sanottu kuin tehty!

Mielenmuutos alkaa täältä

Eve Koivula

sparraa voimaa, kestävyyttä ja elastisuutta bisneksiin ja ihmisiin, Blogi: Tiski.fi

Autamme sinua valmentamaan asiakastasi

Muutosvalmentaja -koulutus - ilmoittaudu nyt!

Share This